keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Nokia tekee miespuhelimia

Olen syksystä saakka ollut kokopäiväduunissa ja työni liippaa matkapuhelinten maailmaa. Olen päässyt tutustumaan lähemmin sekä Nokian että Sony Ericssonin, LG:n ja Samsungin mallistoihin. Lisäksi iPhonea ja Blackberryä olen seurannut ihan kiinnostuksesta. Siksipä pieni avautuminen suuren kotimaisen vehkeistä.


Vaikka tykkäänkin kovasti Nokian navigaatiosta ja puhelinten käytettävyydestä, en kuitenkaan pidä kapuloiden muotokielestä. Itseltäni löytyy N95 8GB työn puolesta, mutta jos olisin voinut mallia valita tarkemmin, niin olisin kääntynyt E-sarjan laitteisiin. N-sarjalaiset kun ovat tämmöisiä möhkylöitä.

Kännykkä saisi olla mielestäni sileä, tuntuma jämäkkä ja se saisi tuntua kylmälle (eli arvokkaalle) poskea vasten. Siksipä Samsungin ja LG:n puhelimet puhuttelevat minua ulkonäöllään. Symbianin päällä pyörivä Nokia ja (edes jonkin asteinen) kotimaisuus vetävät kuitenkin pidemmän korren.

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Tahtoo nyt uuniin

Tämän uuden bloggauskauden ensimmäinen Tahtoo-lista keskittyy uuniin laitettaviin astioihin. Ajatus lähti siitä, että halusin tehdä pataruokaa ja teinkin, mutta ilman kantta kun kannellista uuniastiaa ei ollut käsillä. Tein muuten burgundin-pataa, joka onnistui loistavasti. Mureaa naudanlihaa - NAM!


1. Arabian Uunikokki
Tämän itseasiassa ostinkin, mutta kannettomuutensa takia ei ollut ihan sitä mitä olisin toivonut. Uunikokit on suunnitellut Tapio Yli-viikari ja hän kertoo riisuneensa astioista kaiken ylimääräisen. "Tarkoituksenmukaisuus on kauneutta", sanotaan Arabian nettisivuilla. Astia oli alennuksessa ja suuri 1,8 litran vuoka kustansi minulle vain 14.90 €.


2. Arabian KoKoHOT
Paljon mediatilaa saaneet suunnittelijat Kristina Riska ja Kati Tuominen-Niittylä ovat laajentaneet KoKo-sarjaa ruoanvalmistusastioihin. KoKoHOT-vuoka on ihanan suuri ja siinä on kahvat. Tämä maksaa kannen kera n. 40€.


3. KermaNsaven Hotpot
Monikäyttöinen Hotpot olisi ehkä kuitenkin se oma valintani tuon maanläheisen värin vuoksi. Lisäksi tätä vuokaa voi käyttää myös liedellä. 3,3 litran Hotpot maksaa Tulikiven verkkokaupassa 52,90€.

Kuvat: Arabia: KokoHOT, Arabia: Uunikokki, Kermansavi: HotPot

tiistai 20. tammikuuta 2009

Blogiaktivoituminen

Niinhän siinä vuosi sitten kävi, että bloggaaminen jäi. Koitetaanpa nyt kuitenkin uudemman kerran. Materialistin kodin journalistinen linja pysyy entisellään, mutta näppäimistön takana ollaan nyt uudessa elämäntilanteessa. Opiskelut on nimittäin melkein ohi ja siirryin syksyllä työelämään. Vihaan tätä oravanpyörää.

perjantai 25. huhtikuuta 2008

Mukillinen kokista


Ennen join paljon light-colaa. Parin vuoden kokisaddiktiuteni aikana kaadoin kurkustani alas kokiksen muodossa varmaan tuhansia litroja mustaa juomaa. Sitä oli vaan aina ostettava. Yksi uudenvuodenlupauksistani oli kuitenkin himojuonnin lopettaminen - ja niin myös tein. En ole joulun jälkeen juonut kolaa kuin kahdesti ja ajatus sihijuomasta vähän jopa ällöttää.

Tänään Helsingin Sanomat kertoi Paola Suhosen suunnitelleen Benelux-maissa myytävien kampanjakokisten purtelot. Etsin ympäri intternettiä kuvaa, mutta eipä löytynyt ei. Lisään kun löydän.
Kokiksen pullot ovat mielestäni ihania. Varsinkin nuo pienet lasiset, joihin ei enää Suomessa pahemmin törmää. Ulkomailla kokista tarjoiltiin usein parin desin lasipulloista ja niissä on sitä jotain entisaikojen karnivaalihenkeä, varsinkin kun colaa juo pillillä. Siihen vielä hattara, niin voisi olla huvipuistossa.

torstai 3. huhtikuuta 2008

Päivän paras


Hah! Satuinpa toista kertaa katsomaan Maikkarin uutta Luukusta lukaaliin -ohjelmaa. Tämän iltainen jakso huipentui siihen, että vuokrakämpänsä remonttiryhmän käsiin antanut Kamilla haukkui lopputuloksen pystyyn.

Tyhjästä on vaikea nyhjäistä, mutta kun formaattina on se, että asunnon omistajalta ei pahemmin kysellä toivomuksia, voi hutilyöntejä toki tulla.

Mutta suurta ärsytystä minussa television katsojana kyllä aiheutti tämän Kamillan reaktio. Tarvitseeko heti kiroilla, arvostella ja valittaa lopputuloksesta? Ja vielä tuossa maikkarin tekstissä uhota, että takuulla myy kaikki kalusteet pois. Lisäksi neidin valitukset olivat vähän ristiriidassa, sillä hän olisi toivonut asuntoon lisää värejä, mutta keittiön punaiset kaapit olivat kuulemma "vähän kamalat".

Eikä kämppä ollut kamala, ihmettelin vain vähän sitä parvi-ratkaisua, mutta muuten huone oli viihtyisä - ja erityisesti valoisa. Parannusta oli edelliseen kämppään verrattuna kyllä tapahtunut.

Kiittämättömyys on vaan maailman palkka. Pointseja ohjelman tekijöille silti :)

Kuva: MTV3 / Luukusta lukaaliin.

tiistai 1. huhtikuuta 2008

Jokakodin Kermasavi

Saimaa-sarjan Cobalt Blue 3,5 litran kulho kustantaa 73,50 e.

En omista ainoatakaan Kermasaven valmistamaa astiaa. Osittain siksi, että en yhtään pidä Heinä-sarjasta, jonka tuotanto on nyt (onneksi) lopetettu. Kermasaven uutuus, Paola Suhosen suunnittelema Saimaa-sarja on ihanan näköistä. Ei se kyllä ylitä Taika-ihastustani, mutta tarjoiluastioina Saimaa kyllä sopisi minun kahvi- tai ruokapöytääni tarjoiluastioiksi. Tarjoiluastioita Saimaasta löytyy neljää kokoa ja neljänä eri värinä. Itse voisin ottaa vaikka jokaista väriä kotiini, sillä värit ovat sekä herkkiä, että vahvoja.
Väri on grey, halkaisija 27 cm ja hinta 30,50 e.
Aqua 0,7 litran pieni söpö kulho maksaa 21,90 e.

Kuvat ja tuotteet: Tulikivishop

lauantai 15. maaliskuuta 2008

Seinälatva


Rrrrrakastan Mikko Laakkosen suunnittelemaa Latva-naulakkoa. Nyt Laakkonen on kuitenkin suunnitellut lattianaulakolle seinälle kiinnitettävän version. Sitä saa näköjään tilattua Finnish design shopista 210 euron hintaan.

Mulla olis tälle paikkakin tiedossa. Tänne sopisikin paremmin tuollainen seinämalli.